Levytys

In The Mood, Mä tahdon pojan

In The Mood on julkaissut singlen, Mä tahdon pojan ja toukokuussa on tulossa ulos pitkäsoittokin. Tässä Auraviihteen uutinen aiheesta:

Lue lisää >

"Matkalaiset" on nyt saatavilla

Jani & Jetsettersin uusi albumi on tänään 23.9. vihdoin julkaistu ja kaikkien saatavilla levykaupoista ja toki myös Raksun tallin postimyynnistä. Bändin alkuviikko kului haastattelujen siivittämänä ja tiistaina bändin jäsenet saapuivat tuottaja Janne Haaviston kanssa Tavastialle levynkuuntelutilaisuuteen ihmettelemään tuotostaan. Ja kaikille vielä muistutukseksi: levynjulkaisukeikka järjestetään perjantaina 2.10. Helsingin Pressassa

Koko bändi ja Marko Haavisto Tavastialla, etualalla uusi albumi

Lue lisää >

"Matkalaiset" -cd:n julkaisu lähestyy

Kesäkuussa ilmestynyt single "Lennä pois" ja syyskuun alussa ilmestynyt toinen single "Kumpikin" ovat viitoittaneet tietä innolla odotettuun Jani & Jetsettersin kolmannen albumin, "Matkalaiset" ilmestymispäivään, joka on keskiviikko 23.9. Levyn ilmestymisviikolla yhtyeen ohjelmassa on tiiviisti haastattelujen tekoa, ja heti maanantaina 21.9. Jani vierailee MTV3:n aamuTV:ssä. Levyn ilmestymisviikon kiireiden vuoksi ns. levynjulkaisukeikka pidetään vasta runsas viikko levyn ilmestymisen jälkeen. "Matkalaiset"-levyä juhlitaan siis perjantaina 2.10. Helsingin uudistuneessa Pressassa.

Lue lisää >
  • Ohjelmapalvelu J.Airaksinen
  • Lyhtytie 24 B
  • 00750 Helsinki
  • info@raksuntalli.fi