Taivalkunta Beat keikkatauolle & pakettitarjoukset

12. helmikuuta 2010

Taivalkunta Beat jäi helmikuun alussa ennaltamäärittelemättömän pitkälle keikkatauolle 12 vuoden antoisan keikkailun jälkeen. Bändi ehti tehdä noin 1000 keikkaa ympäri Suomea vuosien aikana, nyt oli kuitenkin aika vetäytyä syrjään.

Syrjään vetäytymisen johdosta Raksun tallin putiikki tarjoaa Taivalkunta Beatin fanituotteita alennettuihin pakettihintoihin. Myynnissä on kolme erilaista pakettia.

Paketti 1 eli Täydellinen Taivalkunta Beat sisältää kauppamme kaikki Taivalkunta Beat -tuotteet, jotka ovat siis

Kaunis Kulkija -albumi
T-paita
Kenkäpussi
Rintanappi

Täydellisen Taivalkunta Beatin hinnaksi tulee 25 euroa.

Paketti 2 on muuten sama kuin ensimmäinen, mutta ei sisällä levyä. Sen hinta on 20 euroa ja se kulkee nimellä TB Essentials.

Kolmas paketti koostuu levystä ja rintanapista. TB Basicin hinta on 7 euroa.

Pakettien hintaan lisätään postikulut 3,90 euroa ja ne toimitetaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun maksu on saapunut tilillemme. Jos tilaaminen ei jostain syystä Putiikin kautta onnistu, tilauksen voi lähettää myös osoitteeseen jonne@raksuntalli.fi.

Taivalkunta Beatin vetäydyttyä keikkarintamalta Raksun talli on ottanut suojiinsa uusia nimiä, näistä lisätietoa lähiaikoina!

  • Raksun talli Oy
  • Lyhtytie 24 B
  • 00750 Helsinki
  • info@raksuntalli.fi