Twisters & Pekka Tiilikainen

Twisters on 1999 perustettu kitaraiskelmään luottava orkesteri. Vuosien varrella yhtyeen kokoonpano on kokenus useita muutoksia ja solistin tontillakin on nähty varsin monta laulajaa. Musiikillinen linja on kuitenkin aina pitänyt ja orkesterinjohtajana on määrätietoista linjaa vetänyt koko ajan kitaristi Kari Talaslahti.

Bändi on alusta pitäen keskittynyt 50- ja 60-luvun iskelmän, rockin ja rautalangan esittämiseen omaksi muodostuneella soundilla ja tyylillä perinteitä kunnioittaen. Myös omaa musiikillista tuotantoa on kertynyt osaksi hyvin tanssijalkaan osuvaa ohjelmistokokonaisuutta.

Nyt yhtye kantaa nimeä Twisters & Pekka Tiilikainen. Solistina siis toimii Pekka Tiilikainen, jolta ilmestyy myös soololevy vuoden 2014 alussa. Pekan country-vaikutteinen levy tuo myös Twistersiin keikkaohjelmistoon oman lisänsä monipuolisen, melankolis-slaavilaisen kitaraiskelmän ja aidon, vanhan rock´nrollin rinnalle.

Pekka Tiilikainen - laulu ja rytmikitara
Kari Talaslahti - kitara
Harri Tuominen - rummut
Olli Meriläinen - basso

  • Raksun talli Oy
  • Lyhtytie 24 B
  • 00750 Helsinki
  • info@raksuntalli.fi